elokuuta 27, 2015

COMA


Tuli pelastettua tällainen äikäinen pikkukaveri muutama päivä sitten. Oli kovaa vauhtia menehtymässä kuuman kesäpäivän aiheuttamaan uupumukseen ja nestehukkaan. Onneksi virkosi kun sai kylmää vettä.

elokuuta 18, 2015

HIGH BY THE BEACH

Koirani Twiggy, tuttavallisemmin Titi tai Thiti, on meillä kyläilemässä ja pitämässä mulle seuraa, kun Jesse on päivät töissä. Niinpä tulin tuumanneeksi, josko karvakorvan kanssa keksittäisiin yhteistä tekemistä, muutoinkin, kuin lenkin muodossa. Ja tekemistähän täältä Helsingistä löytyy, ihan niin paljon, kuin jaksaa vain päivän aikana koheltaa.
Titi rakastaa uimista, joten jonkinasteinen koiraranta tai -uimala oli hakusessa. Nettiä selailemalla heti ensimmäisenä tuli vastaan Rajasaaren koirapuisto. Käytännössä siis lähes kokonainen saari, vain koirien käyttöön. Sinnehän me oitis lähdimme.
Rajasaaressa on yllinkyllin vapaata kallioiden rytmittämää rantaviivaa, sekä aidattua vehreämpää maastoa. Koirat saavat juosta vapaana ja tilaa riittää. Todellinen paratiisi ja ehdottomasti yksi niistä paikoista, joita suosittelen Helsingissä vieraileville rekunomistajille.